Asianajaja Kotka

Asianajaja Kotka


Asianajaja Kotka

Juristi Kotka

Tähän lähtökohtaan ehdotetaan kuitenkin kahta laajennusta. Ensinnäkin ehdotetaan, että luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja olisi velvollinen noudattamaan edellä mainittuja samoja velvoitteita myös muussa tehtävässä, jonka hän on saanut tuomioistuimen määräyksen perusteella.

Asianajajaliiton hyvää asianajajatapaa koskeviin ohjeisiin, ei saanut varauksetonta vastaanottoa. Kuten edellä jaksossa 3.2.5 on selostettu, nyt ehdotetaankin, että luvan saaneiden oikeudenkäyntiavustajien velvollisuuksista säädettäisiin lain tasolla, ottamalla ehdotettavaan lakiin luvan saaneista oikeuden käyntiavustajista kokonaan oma säännöksensä heidän velvollisuuksistaan. asianajaja Kotka

Oikeudenkäyntiin liittyviä oikeudenkäyntiasiamiespalveluja rikos ja riita-asioissa yksilöille ja yhteisölle tarjoavat useat eri palveluntarjoajat: asianajajat, julkiset oikeusavustajat, muut ammatikseen asianajoa hoitavat lakimiehet, eli erityisesti lakiasiaintoimistoissa työskentelevät lakimiehet, sekä yritysten ja yhteisöjen palveluksessa olevat lakimiehet. Näiden palvelujen tarjonta Suomessa on su teellisen vapaata, sillä Suomessa ei ole voi massa asianajajapakkoa eikä asianajaja monopolia.

Käsillä olevassa esityksessä ehdotetaan kuitenkin, että luvanvaraisuus jo tässä vaiheessa ulotettaisiin myös lastensuojeluasioihin. Lasten huostaanottoa ja muuta lastensuojelua koskevissa asioissa oikeusturvavaatimukset ovat korostuneita. Asioiden laatu edellyttää myös asianosaisten asiamiehiltä ja avustajilta oikeudellista ammattitaitoa ja ammattieettistä toimintaa.

Valvontalautakunnan valvonnan ulottaminen koskemaan myös luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia merkitsisi, että valvonta lautakunnan nykyiset resurssit eivät riitä sen lisääntyvien tehtävien hoitamiseen. Valvontalautakuntaan tulisi kolme uutta varsinaista jäsentä, joista kaksi jäsentä olisi luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia ja yksi jäsen asianajaja. Nykyään valvontalautakunnan asianajajataustaisille jäsenille maksetaan kokouksista päivärahat ja matkakulut. Kun sama periaate koskisi myös luvan saaneita oikeudenkäyntiavustajia valvontalautakunnan jäseninä, jaostojen lukumäärän ja valvonta lautakunnan jäsenmäärän lisääntyminen ei vaikuttaisi oleellisesti valvonnasta aiheutuviin kustannuksiin. Valvontalautakunnan lisäjäsenistä aiheutuva lisäkustannus voidaan arvioida noin 5 000 euroksi. Esitutkintalain (449/1987) 45 §:n mukaan asianosaisen avustajana esitutkinnassa saa toimia asianajaja tai julkinen oikeusavustaja taikka muu oikeudenkäymiskaaren 15 luvun §:n 1 momentin mukaan oikeudenkäyntiasiamieheksi kelpoinen henkilö.

Varatuomari Kotka

Oikeusapulain 8 §:n pääsäännön mukaan yksityiseksi avustajaksi on määrättävä asian ajaja tai muu oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:n 1 momentin mukaan asiamieheksi kelpoinen henkilö. Asianajajaliiton hallituksen suorittama asianajajien valvonta toteutetaan usealla eri tavalla. Ensinnäkin Asianajajaliitto on vahvistanut asianajajien noudatettavaksi erilaisia ohjeita ja määräyksiä, joilla etukäteen pyritään ohjaamaan asianajajien toimintaa. Toi seksi Asianajajaliitto suorittaa säännöllistä asianajotoimistojen tarkastusta. Liiton hallituksen velvollisuutena on siirtää tietoonsa tulleet hyvän asianajajatavan rikkomiset Asianajajaliiton valvontalautakunnan tutkittaviksi.

Mainituista oikeudenkäyntiasiamiesten yleisistä kelpoisuusvaatimuksista yleisissä tuomioistuimissa on tehty eräitä poikkeuksia erityissäännöksissä. Oikeudenkäymiskaaren 15 luvun 2 §:n 3 ja 4 momentin mukaan oikeudenkäyntiasiamieheltä ei edellytetä lain opillista tutkintoa kahdessa tapauksessa: 1) henkilö hoitaa lähisukulaisensa tai aviopuolisonsa asiaa tai 2) kyse on riidattomasta summaarisesta tai hakemusasiasta taikka maaoikeusasiasta.

Asianajaja Kotka

Mainituilla perusteilla ehdotetaan, että yli määräisessä muutoksenhaussa hakijalla olisi velvollisuus käyttää oikeudenkäyntiasiamiestä tai avustajaa. Ehdotuksessa esitettiin, että muille oikeudenkäyntiasiamiehille kuin asianajajille ja julkisille oikeusavustajille perustettaisiin uusi lupajärjestelmä. Oikeudenkäyntiasiamiehenä yleisissä tuomioistuimissa voisi yleensä toimia vain asianajaja, julkinen oikeusavustaja tai luvan saanut oikeudenkäyntiavustaja. Nykyiset kelpoisuusehdot kuitenkin säilytettäisiin niissä tapauksissa, joissa avustaja on työ tai virkasuhteessa asianosaiseen. Lähisuku laisia koskeva poikkeus kelpoisuusehdoista poistettaisiin. Vastaavat kelpoisuusehdot ulotettaisiin myös lastensuojeluasioihin hallinto oikeudessa ja korkeimmassa hallinto-oikeudessa.

Yleisissä tuomioistuimissa oikeudenkäynti asiamiehen on nykyisin oltava asianajaja tai muu oikeustieteen kandidaatin tutkinnon suorittanut henkilö. Tämän lisäksi henkilön on oltava rehellinen sekä tehtävään sopiva ja kykenevä, ja hänen on hallittava itseään ja omaisuuttaan.

Oikeusapu Kotka

Oikeudenkäyntiasiamiehinä toimii myös erilaisten liikeyritysten, joiden pääasiallisena toimialana on muu kuin oikeudellisten palvelujen tarjonta, palveluksessa olevia lakimiehiä. Esimerkkeinä tällaisesta toiminnasta ovat vakuutuslaitosten palveluksessa olevat lakimiehet, jotka usein hoitavat vakuutuslaitoksen myöntämiin vakuutuksiin perustuvia riitoja vakuutuksenantajan ja vakuutuksenottajan välillä. Myös julkisyhteisöjen palveluksessa olevat lakimiehet hoitavat jossain määrin työnantajaansa liittyviä oikeudenkäynti asioita.

Myös luvan saaneiden oikeudenkäynti avustajien osalta yhteensä 350 euron vuotuista valvontamaksua voidaan pitää kohtuullisena. Nykyisin Asianajajaliiton valvonta kohdistuu asianajajiin ja julkisiin oikeusavustajiin. Valvontalautakunnan toiminnasta aiheutuvat kustannukset katetaan kokonaisuudessaan Asianajajaliiton jäsenten suorittamilla jäsen maksuilla. Asianajajaliiton jäseninä olevien julkisten oikeusavustajien jäsenmaksun suorittaa oikeusministeriö.

Asianajotoimisto Kotka

Empiiristä selvitystä siitä, kuinka usein muiden oikeudenkäyntiasiamiesten kuin asianajajien ja julkisten oikeusavustajien toiminnassa on ollut epäkohtia, joihin olisi tullut valvonnan keinoin puuttua, ei sinänsä ole käytettävissä. Vertailutietona voidaan kuitenkin todeta, että asianajajiin ja julkisiin oikeusavustajiin kohdistuneista valvontaasi oista vuosittain noin kolmasosa on johtanut kurinpidolliseen seuraamukseen. Jos oletetaan, että muiden asiamiesten toiminta on laadultaan samaa tasoa, voidaan olettaa, että aihetta puuttumiseen olisi arviolta yhtä usein. Toisaalta on huomattava, että toimivalla valvonnalla on huomattava merkitys siinä, että se jo pelkällä olemassaolollaan ehkäisee ennalta epäasianmukaista menettelyä.

Lisävaatimusten asettamista oikeudenkäyntiasiamiehille puoltaa myös oikeudenkäynnin muiden toimijoiden nykyinen laatutaso. Syyttäjät ovat ammattitaitoisia, ja syyttäjä kunnalla on erityinen apulaissyyttäjäjärjestelmä uusien syyttäjien rekrytoinnissa. Tuo marit ovat suorittaneet vähintään tuomioistuinharjoittelun, ja yleensä heillä on moni vuotinen kokemus tuomarin työstä.

Lakitoimisto Kotka

Oikeudellisten palvelujen tarjoajien päätehtävänä on huolehtia oikeusturvan toteutumisesta eli siitä, että yhteiskunnan jäsenillä, yksilöillä ja yhteisöillä, on palveluntarjoajien avulla mahdollisuus toteuttaa yhteiskunnan heille takaamat oikeudet. Oikeudenkäyntiasiamies ja avustajapalveluita tarjoavat eivät kuitenkaan voi toimia ainoastaan asiakkaidensa oikeuksien toteuttamiseksi, vaan heidän toimintansa on koiduttava koko oikeusjärjestyksen toimivuuden hyväksi. Jatkossa tässä esityksessä oikeudenkäyntiasiamiehiä ja avustajia ei eroteta toisistaan vaan käytetään yhteistermiä oikeudenkäyntiasiamies.

Lupajärjestelmä ei koskisi asianajajia eikä julkisia oikeusavustajia, jotka jo nykyisin ovat ammattieettisten velvollisuuksien ja valvonnan piirissä ja joiden kelpoisuusehtoja voidaan pitää riittävinä. Sen sijaan lupajärjestelmä koskisi asianajotoimistojen niin sanottuja avustavia lakimiehiä, koska heihin ei nykyisin suoraan kohdistu Asianajajaliiton valvonta.